Velkommen til København

Syysloma aloitettiin viettämällä kolme päivää Kööpenhaminassa, Tanskassa. Kotiuduin tiistai-keskiviikko välisenä yönä ja olisin kyllä voinut jäädä pidemmäksikin aikaa ihan vaan hengaamaan, koska kolmessa päivässä ehtii hyvin käydä tsekkaa Kööpenhaminan nähtävyydet. Tää oli mun ensimmäinen kerta Tanskassa ja voishan siellä joskus tulevaisuudessa käydä uudestaan, kun niin lähellä on. 

Päivä 1
Saavuttiin kentälle siinä yhdeksän jälkeen paikallista aikaa ja mentiin taksilla hotellille kun ei maksanu kun noin 20-30 €.  Meidän huone ei ollut vielä valmis joten jätettiin laukut hotellille säilöön ja lähettiin kiertelee lähikatuja. Meidän hotelli oli tosi lähellä Tivoli Gardenia ja Kööpenhaminan pitkää ostoskatua. Suunnattiin sitten kuluttamaan roposiamme ja syömään.
Maailman parasta lohipizzaa!!
Päästiin  sitten palattuamme meidän huoneeseen. Ruvettiin datailemaan ja valmistautumaan nukkumaan menoon, sillä eihän me oltu nukuttu edellisenä yönä lähes yhtään. Menin sitten kylpyyn, minkä jälkeen yritettiin Essin kanssa katsoa American Horror Storyn viidennen kauden ensimmäistä jaksoa. Jos joku ei tiedä niin juuri alkanut AHS:n viides tuontantokausi sijoittuu tapahtumiltaan hotelliin ja tästä syystä ekat kymmenen minuuttia sitä ohjelmaa riitti sille illalle vallan mainiosti... (Huomattiin myös just ennen ku lähettiin takasin lentokentälle että meidän huoneessa on kaappi jonka ovi oli liimattu tai naulattu tai jtn mutta kuitenkin suljettu silleen  ettei sitä saanut auki! Ja voin sanoo että mulla ja mun siskolla on niin villit mielikuvitukset että en tiiä mitä oltais keksitty siellä olevan jos oltais huomattu se heti tultuamme..)


Päivä 2
Seuraavan päivän suunnitelmiin kuului Pienen merenneito-patsaalla  (joka nyt on pakko tsekata jos Kööpenhaminassa käy) vieraileminen sekä Tivoli Gardens, jota odotin ehkä eniten koko reissulta.
Tämän näköisenä lähdettiin sitten liikenteeseen. Oli kyllä ihan liikaa päällä, sillä päivä oli niin aurinkoinen. Haettiin sitten hotellin vieressä olevesta kahvilasta kahvit mukaan ja lähdettiin kävellen kohti Pientä merenneitoa. Google mapsin mukaan matka meidän hotellilta patsaan luo kestäisi 40 minuuttia, mutta onnistuttiin sekoittamaan suunnat heti ja matkaan meni yli tunti. Tosin otettiin myös paljon kuvia ja istuttiin puistossa vähän aikaa. Niin ja haluttiin mennä kävellen, koska silloin näimme paljon enemmän Kööpenhaminaa kuin metrolla tms. ja suunniteltiin, että mennään vasta illalla  Tivoli Gardensiin.

Den Lille Havfrue eli Pieni Marenneito
Tuhannen ja tsiljoonan kaupunkikuvan ottamisen jälkeen päästiin vihdoin määränpäähän. Muistan kun kummisetäni toi mulle tuliaisena Tanskasta miniatyyrin tästä patsaasta kun olin pieni. Eihän mulla sitä enää tosin ole ja olisinkin halunnut ostaa uuden mutta yksikään niistä jotka löysin ei näyttänyt yhtään samalta kuin se jonka pienenä sain. Yhyy!
Luonnollisesti tuolla oli tosi paljon porukkaa ja lähdettiin sitten melkein samantien kuvien ottamisen jälkeen kävelemään takaisin hotellille.

Tivoli Gardens
Top+shorts : Duras
Jacket: Ingni
Hat: from Ebay
Palattuamme hotellille söimme välipalaa ja vaihdettiin vaatteet. Samalla laitettiin hiukset uusiks, koska merellinen tuuli puhalsi ne ihan miten sattuu aiemmin. Suunnattiin sitten Tivoli Gardensiin joka oli vastapäätä meidän hotellia.
Jotenkin ihan uskomatonta että halloween näkyy Tanskassakin (joka on ihan naapurissa melkein) niin paljon enemmän kuin Suomessa. Vaikka tuolta Tivolista löytyy myös noita laitteita, ei me uskallettu niihin mennä. Muutenkin se ois maksanu enemmän kuin pelkkä alueen sisäänpääsymaksu joka oli 99 DKK. Ja Tivoli gardenin halloween tunnelmat sai mutkin kyllä odottamaan halloweenia ihan uudella tavalla!
Kyllä kylpy kelpas, kun pääsimme takaisin hotellille. Oltiinhan me kävelty niin pajon yhden päivän aikana.

Päivä 3
Oltiin aamulla iloisia siitä, että oltiin edellinen päivä kulutettu käymällä Merenneito-patsaan luona ja Tivolissa, sillä seuraava päivä oli aamusta asti todella pilvinen. Edellisenä iltana oltiin alustavasti puhuttu että menisimme Tanskan kansallismuseoon, viihdytäänhän me molemman museoissa kun meissä on vähän historia nörttien vikaa ja vapaa aika kuuluu usein historia-aiheisten dokumenttien parissa. Sitä tosin emme tajunneet että matkamme kolmas päivä olisi maanantai jolloin museot (joitakin harvoja lukuunottamatta) olivat kiinni.
No laittauduttiin siinä nopeasti ja mentiin hotellin viereiseen kahvilaan miettimään mitä tehtäisiin. Douple expresson ja Cafe moccan jälkeen päätettiin lähteä etsimään tuliaisia ja kävellä ostoskatu loppuunasti, ettei mene kokopäivä voivotellessa.

Kaikenkaikkiaan Tanskasta jäi tosi hyvät fiilikset. Nyt taitaa kyllä olla mun tän vuoden reissut heitetty ja alkaa olla aika taas ruveta säästämään seuraaviin seikkailuihin. Hihi!


-So I visited Copenhagen for few days. I stayed there between 10th and 13th of October. Me and my sister stayed at this really nice hotel which located literally opposite of the Tivoli Gardens. We did a lot of shopping and ate delicious food. I hope you enjoy the pictures (that we took so much that my battery died all the time)
-On our second day we walked to the Little Mermaids statue. The walk took about 40 min. Weather was super sunny and warm that day so we really enjoyed walking and touring the city.
-Tivoli Gardens got me so excited for Halloween! Tivoli Gardens was the place I wanted to visit the most after I read so many good reviews about it! Entrance fee was only 99 DKK.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti