Gorgeous Sunday

Kuten edellisen postauksen lopussa mainitsin, laitoin pikkusiskolle viestiä haluaisiko hän tulla viettämään sunnuntai päivää kanssani. Päivä lähti oikeastaan ihanasti käyntiin kun aurinko paistoi ja keitin kahvit Iidan lähdettyä keskustaan. Laittauduin sitten kaikessa rauhassa kahvia siemaillen enkä muista milloin olisin nauttinut yksinolosta samalla tavalla kuin sunnuntai aamuna. Iltapäivällä parin kahvikupin ja muutaman liian pelottavan youtube videon jälkeen Essi sitten laittoi viestiä että lähtee tulemaan. Juuri sopivasti kun alkoi loppua tekeminen ja iskeä tylsyys. 
Dress: Spiral Girl // Jacket: Egoist // Hat: Ebay // Shoes: Esperanza

Käytiin Essin kanssa sitten nappaamassa muutama kuva mun sunnuntain lookista meidän talon parkkipaikalla. Ihastuin vaan noihin pikku heiniin jotka toivat kivan lisän näihin kuviin. Ihanaa kun viime viikonlopun lämmön jäljiltä ulkona alkaa jo vihertää! Vihdoin! Muutenkin sunnuntai tuntui siihen asti lämpimämmältä päivältä tänä keväänä. Takki oli ehdoton nou nou ja meinasin kuolla autoon kun lähdettiin käymään Kärkkäisillä, josta tosin en ostanut mitään vaikka olen halunnut jo kauan päästä käymään siellä. Tämä mekko on kärsivällisesti odottanut kaapissa puetuksi tulemista. Aina välillä olenkin sitä sovittanut, mutta jotenkin palaset eivät ole loksahtaneet paikalleen enkä ole osannut kasata asua johon olisin ollut tyytyväinen. Mutta nyt nämä lämpimät aurinkoiset säät ovat mahdollistaneet sen ettei takkia tarvitse ja mekko pääsee kunnolla oikeuksiinsa, varsinkin kun tykkään näistä hihoista! Muutenkin tykkään tosi paljon tämän tyylisistä rennoista mekoista jotka voi yhdistää niin lenkkareihin kuin korkkareihin.


Mitä tykkäätte asusta? Toivottavasti teidänkin viikko on lähtenyt hyvin käyntiin. 

Workout motivation

Rakastan lukea muiden blogeista fitness aiheisia postauksia ja löytää uusia ideoita niin kuntoiluun kuin ravintoonkin liittyen. Varsinkin jos oma motivaatio on päässyt laskemaan. Tästä syystä ajattelin nyt kirjoittaakin siitä miten pidän treeni motivaationi korkealla blogien selaamisen ohella. Mulle hyvä treeni muodostuu puoliksi juurikin tästä psyykkisestä puolesta ja motivaatiosta vetää se pidempi lenkki tai ekstra kyykyt. Itse olen reilut kolme vuotta semi ahkerasti lenkkeillyt ja melkein yhtä kauan tehnyt lihaskuntoliikkeitä kotona. Peruskunto on siis ihan hyvällä mallilla, mutta välillä tulee pidettyä liian pitkiä taukoja ja on taas löydettävä se kipinä jaksaakseen lenkille.
Tää on varmaan yksi tärkeimmistä; aseta itellesi tavoitteita. Ihan super hulluja tavoitteita ei heti alkuun kuitenkaan kannata asettaa sillä se ettei niitä saavutakaan saattaa vaan saada jättämään koko touhun. Itselläni on aina joku isompi tavoite ja sitten pienempiä 'välietappi' tavoitteita. Kuten "Tällä viikolla liikun näin ja syön näin", "Kuukauden päästä haluan että..." ja "Tänä kesänä...". Tärkeintä että on itse tyytyväinen ja tuntuu hyvältä eikä paikat hajoo ja on jokaisen pienemmän tavoitteen saavutettuaan lähempänä maalia. 

Tästä päästäänkin siihen ehkä kaikkein motivoivampaan, eli itsensä palkitsemiseen. Harrastan tätä oikeastaan kaikilla elämän osa alueilla. Itseäni palkitsen esimerkiksi uusilla meikeillä ja kosmetiikalla tai vaikkapa uudella lävistyksellä. Jos se on jotain mistä on haaveillut pitkään, vannon että se saa potkittua kenet tahansa lenkkipolulle tai salille.

Tee eri juttuja eri päivinä. Itse olen jakanut viikon niin että myös se lepopäivä(/päivät) mahtuu ja voin lihasryhmien ja lenkkien yms. suhteen myös joustaa, jos tulee vastaan päivä jolloin ei vaan yhtään huvita. Don't be too hard on yourself! Välillä pidän vaan lihaskunto päivän jolloin alkulämmittelyksi hypin hyppynarulla, toisina päivinä taas lähden juoksulenkille minkä jälkeen saatan treenata käsilihaksia vielä ennen lenkkisaunaa/-suihkua. Joskus taas käyn vain lenkillä. Lenkkeily onkin minulle se mieluisin tapa liikkua ja olenkin yrittänyt ehtiä noin 2-4 kertaa viikossa lenkille.

Vaikka löydänkin blogeista paljon inspiraatiota, niin kyllä vaan se mun inspiraation holy grail on Insta ja Pinterest. Instaa tulee muutenkin selailtua pari kertaa päivässä niin on vaan plussaa, jos dashiltä löytyy yhtään mitään tähän liittyvää. Itse tykkään aamulla selata somen läpi ja aina joskus saan sieltä lisävirtaa päivään. Pinterest on taas siitä hyvä, että sieltä löytyy niin helposti uusia ideoita ja inspiroivia kuvia.

Tälläistä tällä kertaa, toivottavasti tykkäsitte! Tämä postaus on löytynyt luonnoksista siitä asti kun palasin taas bloggauksen pariin, että ihana saada tämä jo valmiiksi. Tänään on taas luvattu ihanan aurinkoista keliä kyselinkin mun siskolta tulisiko se mun kanssa viettämään päivää kuvailujen, lenkkeilyn ja kokkailun parissa. Ihanan aurinkoista sunnuntaita kaikille!

First day of summer

Toivottavasti kaikilla on ollut yhtä kiva viikko kuin minulla! Omaan viikkoon on mahtunut niin pelaamista pleikkarilla kuin tulevaan kesätyöhön liittyvä koulutuskin. Koulutuksen jälkeen pyörähdettiin eilen Iidan kanssa New Yorkerin avajaisissa, koska kyseistä myymälää ei Jyväskylästä aiemmin ole löytynyt. Yllättävää kyllä, mutta paikka ei ollut edes kovin ruuhkainen tai täynnä ihmisiä, ainakaan silloin kun itse siellä iltapäivällä kävin. Yleensä jyväskyläläiset juoksee pää kolmantena jalkana uuden Prisman avajaisiin tai jonottaa hodareita Ikean lähipisteen avajaisissa... Tästä syystä olen yleensä kiertänyt avajaiset kaukaa, koska olen niin pirun kärsimätön ihminen ettei inspaa jonottaa puolta tuntia kassalle kun suurin osa on tullut hakemaan vain ne avajais tarjouksessa olleet kahvipaketit. Nyt rohkaistuin hakemaan pari perus t-paitaa ja sukkia kun ovelta kurkatessa ei näkynyt jonoja. Ihan positiivista saada tännekin uusia liikkeitä.
Jakcet: Egoist // Top: Delyle Noir // Jeans; H&M //  Bag: Rady // Shoes: Nike

Tänään suunnitelmissa oli vaan tehdä jotain kivaa koska lämpömittari kiipesi kivoihin lukemiin. Eihän me sitten mitään erityistä keksitty ja itse istun nyt kirjoittamassa tätä ja Iida lähti auttamaan siskoaan puutarha hommissa. Sitä ennen käytiin kaupassa ja napattiin muutamat asukuvat.  Nahkatakin olisin voinut hyvin jättää kotiin, sillä se päällä tuntui kuin saunassa olisi ollut. Tähän asuun kokeilin varmaan kaikkia korkkareita jotka kaapista vain löytyvät, mutta lopulta päädyin näihin Niken lenkkareihin, jotka ovavt oikeasti yksi parhaimmista Japanin reissun ostoksista. Iidaa lainatakseni: "Ne vaan sopii kaikkien kanssa". Olen myös tartuttanut mun Nike hulluuden mun äitiin ja siskoon joilta molemmilta löytyy nyt nämä samat kengät. Hahah!

Mitäs tykkäätte asusta?  Mukavaa viikonloppua kaikille!

Skincare favorites

Olen niitä ihmisiä jotka haluavat vain palata peiton alle huomatessaan kasvoihin yön aikana nousseen jättiläis finnin tai näppy rivin vuoksi. Ainakin mulle käy niin, että jo se yksi finni voi pilata päivän, koska en vaan voi unohtaa sen olemassa oloa varsinkaan jos se on yhtään kipeä. Finneiltä ja näpyiltä ei koskaan voi kokonaan välttyä, mutta on ne aamut vaan ihania kun iho on kirkas ja raikas! Tässä postauksessa kerron siis tuotteista joita ilman mun iho ei olisi lähellekkään niin hyvässä kunnossa kuin nyt.

1. Skinfood // Premium Tomato Whitening Sleeping Pack- kasvonaamio
Japanissa kun kävin soppailemassa Skinfoodilla, sain kaupanpäälliseksi näytteen kasvonaamiosto jota käytetään nukkuessa. Tietysti olin ihan ihmeissäni sillä en koskaan ennen ollut tälläiseen törmännyt.  Illalla levitin naamion kasvoille ennen nukkumaan menoa, mutta nukkuminen tuntui melkein mahdottomalta ja olin jo aikeissa mennä pesemään naamion pois, koska kasvot tuntuivat läpimäriltä koko ajan. Mutta onneksi annoin sen vaan olla, koska se tunne aamulla kun mun iho oli sileämpi kuin koskaan!
Suomeen palatessa kaipasin tuota tunnetta ja mua rupesi harmittamaan kun en ollut kirjoittanut ylös tuotteen nimeä tai ottanut pakkauksesta kuvaa, koska en vieläkään muista sen nimeä. Onneksi löysin sitten tämän Skinfoodin kasvonaamion/geelin, joka itseasiassa on jopa parempi kuin Japanissa kokeilemani sillä tämä ei jätä kasvoja märän tuntuisiksi. Tuosta valkaisevasta ominaisuudesta en osaa muuta kuin että iho kyllä näyttää väriltään paljon tasaisemmalta.

2. Clinique //  Moisture Surge Extended Thirst Relief
Tämä on se tuote jonka nimeen tulen vannomaan varmasti vielä vuosienkin päästä. Tämänkin löysin saamalla ensin pienen näytteen tätä muistaakseni Kicksissä shoppaillessa. Tässä ihanassa kosteuttavassa tuotteessa on ihana geelimäinen koostumus, joka sopii hyvin meikin alle. Sen lisäksi tykkään laittaa tätä illalla ohuesti jos ei tunnu siltä että jaksaisi ryhtyä kasvonaamioiden kanssa leikkimään, mutta iho kiristää ikävästi. Tästä samasta sarjasta löytyy myös saman tyylinen kasvonaamio kuin tuo Skinfoodin nimellä Moisture Surge Overnight, johon sijoitan varmaan jossain vaiheessa.

3. Etude House // Berry AHA! Bright peel- perfect scrup
Olen niin kauan kuin muistan pyrkinyt kuorimaan ihon kerran viikossa, käyttämäni tuote vain ovat vaihtuneet. Nyt kun mietin; en ole koskaan ostanut kahdesti peräkkäin samaa tuotetta. Tällä hetkellä mulla on käytössä Etude Housen kuorinta aine, joka hoitaa tehtävänsä jättäen ihon ihanan pehmeäksi. Etude Houselta löytyy vaikka mitä ihania ihon hoito tuotteita ja meikkejä joita haluaisin päästä kokeilemaan.

4. Skinfood // Face masks
Mua kaduttaa niin paljon etten keväällä Tokiossa vieraillessa ostanut näitä läjä päin.  Varsinkin kun nämä olivat tarjouksessa. Mutta onneksi ebay on keksitty. Näiden jälkeen on aina niin freshi olo! Skinfoodilta löytyy varmaan miljoona erilaista kasvonaamiota, eli jokaisen iholle varmasti löytyy se täydellinen. Mutta kyllä vaan nuo Green tea ja Lemon on mun ehdottomia lemppareita!

Tälläistä postausta tällä kertaa. Onko teillä kokemusta näistä tuotteista tai merkeistä? Mukavaa viikonloppua!  

ABH // Glow kit - Sun Dipped

Olen kärsinyt vakavasta highlight kateudesta joka kerta avatessani instan tai youtuben tai aina kun Rupaul's Drag Racessa näytetään Farrahia (jolla ei todellakaan ole liikaa highlighteä, sanoi Michelle mitä vaan.). Joten koska en saanut Maybelinen highlight puikosta tarpeeksi kiiltoa naamaani, niin samalla kun Iida tilasi omaan meikki varastoonsa täydennystä Jeffree Starin Skin Frostin ja Unicorn Lashes- siveltimien muodossa, lisäsin Beauty Bay:n ostoskoriin nämä ihanuudet. Mietin ikuisuuden uskallanko tilata tämän Anastasia Beverly Hillsin Glow Kitin sävyssä Sun Dipped, koska talvisin saatan olla hyvinkin kalpea mutta rusketun heti kun aurinko pilkistää, ja pelkäsin rahojen menevän hukkaan kalliin highlighterin kanssa, jos sitä ei ympärivuoden voi käyttää. Tästä syystä oli heti luovuttava esim Skin Frostin Ice Coldista jonka Iida itselleen tilasi. No onnekseni löysin youtubesta videon jossa selitettiin ykstityiskohtaisemmin kuin vain "jos olet kalpea valitse tämä", mikä ABH: n Glow Kit sopii parhaiten omaan ihon pohjasävyyn (josta en ole vieläkään ottanut selvää) yms. Videossa kerrottiin myös että jos ihon väri ja sävy muuttuu paljon vuodenaikojen mukaan kannattaa valita Sun Dipped. Näillä tiedoilla lähti Sun Dipped hankintaan. 
Tästä paletista löytyy siis neljä eri sävyistä highlightia. Ja kuten sanoin; mulla ihon sävy saattaa muuttua paljonkin vuodenajasta riippuen, joten mulle neljä highlightia, joita miksailla keskenään, on ehdottomasti parempi kuin yksi.  Sävyinä tästä paletista löytyy Summer, joka on hieman kellertävä vaaleakulta, Moonstone, joka verrattuna Summeriin on enempi vaaleanpunaiseen taittuva, ja Tourmaline, upea ruusukulta, sekä Bronzed, vähän tummempi kupari.
Pigmenttiä näistä löytyy ja koostumus on kerrassaan ihana, sopivan pehmeä joka suorastaan sulaa iholle. Näillä saa aikaan niin maltillisen hehkun kuin myös sellaisen jonka näkee avaruudesta Google Earthilla. Aina välillä kun meikkaa kysyn Iidalta että laitoinko nyt jo vähän liikaa highlightiä ja Iida vastaa ettei highlightia voi koskaan olla liikaa. 
Ehkä juurikin siksi että näissä on niin hyvin pigmenttiä, tästä touhusta ei tulisi mitään ilman asianmukaisia siveltimiä. Ensin "pohjustan" kevyesti Zoevan Fan Brush- siveltimellä semi randomisti noilla sävyillä, jotten äkkiä ole siinä tilanteessa että naama kiiltää liikaa omaan makuun. Sen jälkeen Zoevan 134- siveltimellä lisään tujummin Summeria, kunnes lopputulos on mieluisa. Tuotetta ei todellakaan tarvitse ottaa paljon. 

Onko teillä kokemusta näistä tuotteista, niin Glow Kitistä kuin siveltimistä? Olen itse niiiin tyytyväinen että voin lämpimästi suositella näitä kaikkia kolmea. 

Sisustuspostaus // Olohuone

Ihanaa kun aurinko paistaa. Ja se taitaakin olla se ainut hyvä asia koko päivässä. En sen enempää jaksa yksityiskohtiin mennä, mutta aivot meinaa räjähtää kun on miljoona kuusisataa asiaa hoidettavana. Olen niin kiitollinen, että kesälle on neljän kuukauden ajaksi luvassa töitä ja näin ollen paremmat tulot, eikä tarvitse ainakaan hetkeen murehtia ainakaan näitä samoja asioita. Päätin kuitenkin yrittää kääntää tämän päivän enempi plussan puolelle ja napata muutaman kuvan olohuoneesta ja kirjoittaa sisustuspostauksen. Olohuone alkaa olla aika viimeisen päälle valmis, lukuunottamatta sitä että haluaisin television päälle jonkinlaisen taulukollaasin joskus lähitulevaisuudessa. Yllä oleva kuva on television vieressä olevasta kirjahyllystä (sohvaa vastapäätä siis), josta kirjojen lisäksi löytyy myös mustia kynttilöitä ja pieni hopeinen lamppu, joka on ehdottomasti yksi mun sisustusaarteista! 
Me suositaan aika tummia värejä meidän sisustuksessa. Ollaan molemman useamman kerran todettu ettei valkoinen koti sopisi meille. Mutta onneksi tekstiileillä, kuten tyynynpäälillisillä, saa vaivattomasti ja edullisesti vaihdettua huoneen ilmettä mielen mukaan. Tällähetkellä olen niin tykästynyt tuohon vaaleaan taljaan ja tyynyihin. Vanhempi talja laitettiin eteisen rahin alle matoksi. Se sopii siihen tosi hyvin. Ihan "väriä-väriä" olohuoneeseen tuovat nuo muutamat kasvit. Rakastan kasveja ja joka kevät mun on ostettava ainakin yksi uusi viherkasvi. Jää nähtäväksi millaisen viidakon päästän parvekkeelle valloilleen tänä kesänä. Haha!
Parin viikon takaisella Ikean reissulla ostettiin olohuoneesen juurikin tuo talja ja uusi matto, vaikka sitä ei kauppalistalta löytynytkään. En vaan vounut sille mitään että rakastuin tähän pitkä lankaiseen karvamattoon. Niin pehmeä ja niin lämmin! Makoiltiin Cindyn kanssa ainakin pari varttia tämän päällä kun otin sen pois paketista ja levitin lattialle.
Ikkunattomalta seinältä löytyy iso kokovartalopeili, lipasto ja lisää viherkasveja. Kun muutimme tänne, ainut peili koko huushollissa oli vessanpeilikaappi... Kyttäsin sitten tajouksia niin kauan kunnes tämän Jyskin peilin hinta tippui kotiutettavaksi sopivaksi. Peilin oikealle puolelle on  H&M Homesta ostetun tajottimen päälle kasaantunut kynttilöitä ja pikkutavaraa. Mulla vaan on tapana täyttää kaikki vapaat tasot kynttilöillä! Don't judge me!
Vaikka television päältä taulut puutuvatkin niin onneksi kaikki seinät eivät ole yhtä tylsän näköisiä, sillä melkein samantien muutettuamme tilasin Deseniosta tämän Stockholm-julisteen jota sitten muokkasin enempi meidän näköiseksi. Sisustusjulisteista tarkemmin sitten kun Zazzlen tilaus (joka on auttamattomasti myöhässä) saapuu.

Kiitos kun luit. Miltäs olohuoneen sisustus näyttää teidän silmäänne?