Gorgeous Sunday

Kuten edellisen postauksen lopussa mainitsin, laitoin pikkusiskolle viestiä haluaisiko hän tulla viettämään sunnuntai päivää kanssani. Päivä lähti oikeastaan ihanasti käyntiin kun aurinko paistoi ja keitin kahvit Iidan lähdettyä keskustaan. Laittauduin sitten kaikessa rauhassa kahvia siemaillen enkä muista milloin olisin nauttinut yksinolosta samalla tavalla kuin sunnuntai aamuna. Iltapäivällä parin kahvikupin ja muutaman liian pelottavan youtube videon jälkeen Essi sitten laittoi viestiä että lähtee tulemaan. Juuri sopivasti kun alkoi loppua tekeminen ja iskeä tylsyys. 
Dress: Spiral Girl // Jacket: Egoist // Hat: Ebay // Shoes: Esperanza

Käytiin Essin kanssa sitten nappaamassa muutama kuva mun sunnuntain lookista meidän talon parkkipaikalla. Ihastuin vaan noihin pikku heiniin jotka toivat kivan lisän näihin kuviin. Ihanaa kun viime viikonlopun lämmön jäljiltä ulkona alkaa jo vihertää! Vihdoin! Muutenkin sunnuntai tuntui siihen asti lämpimämmältä päivältä tänä keväänä. Takki oli ehdoton nou nou ja meinasin kuolla autoon kun lähdettiin käymään Kärkkäisillä, josta tosin en ostanut mitään vaikka olen halunnut jo kauan päästä käymään siellä. Tämä mekko on kärsivällisesti odottanut kaapissa puetuksi tulemista. Aina välillä olenkin sitä sovittanut, mutta jotenkin palaset eivät ole loksahtaneet paikalleen enkä ole osannut kasata asua johon olisin ollut tyytyväinen. Mutta nyt nämä lämpimät aurinkoiset säät ovat mahdollistaneet sen ettei takkia tarvitse ja mekko pääsee kunnolla oikeuksiinsa, varsinkin kun tykkään näistä hihoista! Muutenkin tykkään tosi paljon tämän tyylisistä rennoista mekoista jotka voi yhdistää niin lenkkareihin kuin korkkareihin.


Mitä tykkäätte asusta? Toivottavasti teidänkin viikko on lähtenyt hyvin käyntiin. 

2 kommenttia:

  1. En vain pääse yli siitä, että sulla on aivan mielettömän ihana tyyli! Siis tuo hattu ja korkkarit, ne vaan niin kruunaavat koko asukokonaisuuden ♥

    VastaaPoista