Sunless outfits

Ensimmäiseksi pajoittelut blogihiljaisuudesta. Näin pitkä tauko ei todellakaan ollut suunnitelmissa. Mun inspiraatio on ollut kadoksissa ja olen vain ollut niin kiireinen muilla elämän osa-alueilla ettei blogille ole aikaa riittänyt. Mutta nyt olen palannut ja yritän postailla samaan tahtiin kuin ennen. Mulla alkaa tällä viikolla työt, mutta en anna senkään kuolettaa tätä blogia. Mulla näytti olevan ihan hyvin vapaatakin.
Anyway, pilvisestä säästä huolimatta päätettiin tänään lähteä kuvailemaan. Eli asukuvia on luvassa näin asukuvien perään. Ainakaan aurinko ei tällä kertaa paistanut suoraan silmiin- jotain hyvää näissä pilvisissäkin päivissä vaikka auringon paiste onkin parasta mitä voi olla! Kesä, ala tulla!
Jacket: Egoist // Top: Bershka // Jeans: H&M // Shoes: Rezoy // Bag: Bershka
Kärsin tänään pahasta vaatekriisista eikä mikään kaapissani miellyttänyt. Ei vaikka tyhjensin koko kaapin lattialle pohjalle unohtuneiden paitojen toivossa. Kaikkein mieluiten olisin pukenut viimeviikolla Ginasta kotiuttamani shortsit, mutta koska keli ei ollut se parhain ja shortseilla olisin jäätynyt, päädyin tähän simppeliin asukokonaisuuteen. Vaalenapunaista, valkoista ja denimiä sekä vähän mustaa. Kietaisin hiukset tuollaiselle korkealle puolinutturalle ensimmäistä kertaa, ja täytyy myöntää että olin hyvin skeptinen tämän(kin) kampauksen suhteen, sillä epäonnistun usein tuhat kertaa kun kokeilen jotain uutta tai päädyn vain toteamaan ettei kampaus olekaan ihan minua. Mutta koko kevään olen tälläistä puoli nutturaa miettinyt ja tänään sitten päätin kokeilla ja yllätyin miten helposti siitä saikin kivan näköisen. Vai mitä olette mieltä? Ihanaa kun löysimme tämän kukkivan pensaan asuntomme läheltä. Näin talven jälkeen on ihana päästä ottamaan kuvia kukkataustan kanssa. Tästä saattaakin raikkaan ulkonäkönsä ja syrjäisyytensä muodostua vakkari kuvauspaikka. 

Mitäs tykkäätte asusta? Tosiaan mulla alkaa torstaina työt, joita odotan jo innolla. Mukavaa alkanutta viikoa! 

2 kommenttia:

  1. Tuo kampaushan sopii sulle just tosi hyvin! Tuo on tosi kiva pelastus, mikäli ei halua pitää hiuksiaan koko ajan auki. Itseäni tuo ns. puolinuttura on ainakin auttanut tosi paljon :>

    Tosi kiva asu muutenkin. Niin sun tyyppinen <3 Tsemppiä töiden alkamisen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tälläiset nopeat ja simppelit kampaukset helpottavat varsinkin kiireisinä aamuina. :D

      Poista