Mitä kuuluu? // Asunto nro. 4

Hellou! Viime postauksessa mainitsinkin kirjoittelevani pian kuulumisista. Tällä hetkellä minulla on oikeastaan aika onnellinen olo, kaikesta stressistä huolimatta. Muistattekin ehkä aiemmissa postauksissa kertoneeni asumiseen liittyvien asioiden olevan epävakaalla pohjalla. Tarkemmin sanottuna meidän nykyinen vuokra-asunto on ollut myynnissä kesäkuun lopusta asti. Tilanteet muuttuu ja elämä menee välillä näin, mutta oli se kyllä aikamoinen paukku kun olimme vasta maaliskuussa tähän muuttaneet. Edes kaikkia tauluja emme olleet saaneet seinälle. 

Onneksemme meillä on ihana vuokranantaja ja saimme kaiken sovittua ja hän lupasi kirjoittaa meille suosituskirjeenkin, jotta saisimme nopeasti hyvän asunnon. Tottakai stressitasot hipoivat taivaita aikana jolloin asunto oli myynnissä, sillä etukäteen ei voinut tietää haluaako uusi omistaja muuttaa itse asuntoon vai jatkaa meille vuokraamista. Lokakuun loppupuolella saimme tiedon, että ostaja on löytynyt ja hän on itse muuttamassa asuntoon.  Sain kamalan tärinä kohauksen, sillä monta kuukautta toivoimme ettei meidän tarvitsisi muuttaa, koska vastahan me muutimme tähän ihanaan asuntoon. Mitä nyt? Mitä jos emme löydä yhtä hyvää asuntoa? Mitä jos muuten sopivassa asunnossa ei saa pitää kissaa? Mitä jos joudutaan muuttamaan johonkin väliaikaiseen asumukseen siksi aikaa että löydämme pitkäaikaisen vuokra-asunnon?

Aloitimme siltä istumalta neljännen kotimme etsimisen. Välillä tuntui siltä että kaikki kivat kämpät ovat väärällä puolella kaupunkia. Välillä tuntui siltä että muru ei tunne mua lainkaan, kun selasin hänen löytämiään asunto ehdokkaita. Välillä taas rukoiltiin kaikkia suuria voimia jotta saataisiin unelma asunto. Unelma-asunto nro 1. näyttöön menin pari tuntia viisaudenhampaan poiston jälkeen (tämäkin vielä), vielä yksin sillä murulle tuli yllättäen töitä. Tämä 2017 vuonna valmistunut kaksio hylättiin tilanpuutteen takia, mikä on harmi koska tässä olisi ollut olohuoneessa ihanat lattiasta kattoon olevat ikkunat! Holy unelmien täyttymys sentään, mikäli neliöitä olisi löytynyt muutama lisää! 
No kotiin päästyä kone auki ja asuntoja katsastamaan. Ja kuinka onnekas voi ihminen ollakkaan? Unelma-asunto nro. 2? Oikotiehen oli juuri ilmestynyt iso remontoitu kaksio järkevään hintaan ydinkeskustasta! Soitin heti ilmoitettuun numeroon ja sovimme näytön samalle viikolle. En ole varmaan koskaan näppäillyt numeroa niin nopeasti kuin tuolloin. Ilmoituksessa oli vain pari kuvaa keittiöstä ja pohjapiirros, joten pelottelimme itseämme kamalalla kylppärillä tms. jotta emme pettyisi niin karvaasti jos asunto ei vastaisikaan odotuksiamme. Tullessamme asunnolle nykyinen asukas päästi asuntoa meitä ennen katsomassa olleen pariskunnan ulos ja tajusimme että tästä kämpästä tulee olemaan kilpailua... No asunto oli täydellinen! Muutaman neliön jopa isompi kuin nykyinen ja kylppärikin oli remontoitu kuten muukin asunto (joten ei huolta), ei ikinä löydettäisi yhtä hyvää nopeasti vielä kun Cindykin saisi muuttaa tähän asuntoon ja katsella maisemia lasitetulta parvekkeelta kuudennesta kerroksesta. Päätin että  I'm going to live there ja soitin heti vuokranantajalle ja laitoimme saamaamme sähköpostiosoitteeseen perustietojen lisäksi suosituskirjeen. Hän kertoi ilmoittavansa seuraavana päivänä käytyään kaikki hakemukset läpi. Seuraavana päivänä sain tekstiviestin, jonka luin monta kertaa, koska en voinut uskoa että vuokranantaja oli valinnut meidät. Thank you Lord Voldemort! Vihdoin jotain hyvää tapahtuu!
Cardigan: Gina Tricot // Top: New Yorker // Skirt: Aliexpress
Kolmen viikon päästä 1.12. muutamme neljänteen asuntoomme. Paljon on vielä asioita järjesteltävänä, mutta kyllä tästä selvitään. Ollaanhan tässä jo voiton puolella (vaikka asunto onkin kuudennessa kerroksessa ja kaikki isommat pitää kantaa portaita pitkin)! Koska kyseessä on arkipäivä, muttoavuksi meille pääsee vain mun sisko sekä veli. Mutta kyllä me pärjätään!

Tänään jaksoin laittautua kun posti toi tuliaisia kiinasta. Jaksoin jopa ottaa vähän kuvia, vaikka pimeys on laskeutunut Suomen ylle ja päivän valon puute aiheuttaa joka vuosi samat kitinät, mutta pitää vaan yrittää keksiä jokin ratkaisu. Mites teillä on viiko lähtenyt käyntiin? 

 Kiitos kun luit! 

3 kommenttia:

  1. Voi, on todella ihana kuulla, että te saitte juuri sen haluamanne kämpän! Jään innolla odottelemaan, jos vaikka tekisit jotain pientä asuntopostausta tänne blogin puolelle :>

    VastaaPoista
  2. Joo, asuntopostauksia on taas luvassa kun en ehtinyt edes kaikkia huoneita tästä asunnosta esitellä :D plus meidän tuleva asunto on _niiin_ ihana! ♥

    VastaaPoista
  3. Aww thanks! I am completely agree with you, I am an amazing fan of your site,

    genuine guard post Keep making such stunning post,

    Are you troubled with cockroaches, mosquitoes, ants, insects, lizards in the

    house? These insect-moths not only spoil your beautiful house and furniture but

    also threaten your health.

    Thanks for sharing.



    Pest Control in Jaipur



    Regards

    Sameer

    VastaaPoista